Minä ja maaseutu

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, ja maaseutu on ollut osa elämääni. Navetoista ja maaseutuelinkeinosta minulla ei ole kokemusta, mutta syrjäisistä paikoista ja metsästä paljonkin. Asuin 10-vuotiaaksi asti taajaman ulkopuolella peltojen ja metsän läheisyydessä. Ei se kuitenkaan mikään korpi ollut, koska keskustaan oli varsin vähän matkaa, ehkä neljä kilometriä. Se oli varmaankin ihan hyvä asuinpaikka lapselle, joskin koulumatka oli vähän hankala, kun jonkun piti olla aina viemässä kouluun. Muistoni tuolta ajalta ovat varsin positiivisia. Sain puuhastella rauhassa isolla pihallamme ja meillä oli myös lemmikkejä.

Kyseisen asumuksen jälkeen muutimme lähemmäs keskustaa, ja koin olevani "kaupunkilainen", jos vertasi oikeasti maalla asuviin kavereihini. Heillä koulumatka oli jopa 30 kilometriä. Ei kyllä käynyt kateeksi, kun kaveri joutui heräämään todella aikaisin koulukyytiin. Itse kävelin muutaman sadan metrin mittaisen matkan minuuteissa. Vaikka asumiseni ei ollut maaseutumaista, vietin kuitenkin aikaa maalla. Rintamamiestalo, jossa isäni vietti lapsuutensa oli minulle mieluinen paikka. Se sijaitsee pienessä kylässä peltojen ja metsän ympäröimänä. Siellä olen lukuisat kerrat muun muassa hiihdellyt ja lueskellut vanhoja lehtiä vintillä. Siellä ajoin ensimmäistä kertaa autolla ja juhlistin kavereideni kanssa milloin mitäkin. Siellä voi vaikka laittaa kaiuttimen pihalle ja kuunnella kovaäänistä musiikkia, kun naapurit ovat sen verran kaukana.

Se taisi olla lukion loppupuoli, kun sain tarpeekseni tästä kaikesta. Halusin muuttaa kaupunkiin, ja niin teinkin. Kotipaikkakunnalla ei ollut mahdollisuuksia jatkaa opiskelua, mikä antoi hyvän järkiperusteisen syyn muutolle. Halusin muuttaa kauas ja aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä. Kotipaikkakunta oli tullut liiankin tutuksi. Muutin noin neljänsadan kilometrin päähän, ja aloin nähdä kotiseutuni uudella tavalla. Kotimaakuntaani pidetään yleisesti aika ankeana, tuntemattomana ja sellaisena, että kukaan ei ainakaan halua muuttaa sinne. Aluksi tunsin olevani maalainen kaupungissa ja monet huomioivat murteeni. Esimerkiksi paikallisliikenne oli uutta minulle. Samoin isot marketit arkisina ostospaikkoina. Kaikenlaista aktiviteettia löytyy, eikä tuttuja tule usein vastaan. Olin innoissani, kun pääsin käymään keikoilla katsomassa suosikkiartistejani. Kotipaikkakunnalla se oli vain haave, koska siellä oli erittäin vähän keikkoja ja muita tapahtumia. Kaupungissa oli tarjolla kaikki mitä tarvitsin, ja paljon enemmänkin.

Kotipaikkakuntani paikallislehti ylistää paikkakuntaa, mutta itse näen siellä viimeinen sammuttaa valot -hengen palveluiden sulkiessa yksi toisensa jälkeen ovensa. En pidä sellaisesta, koska se luo negatiivisen ilmapiirin kuihtuvaan kylään. Nykyisessä asuinpaikassani rakennetaan jatkuvasti uutta ja kehitys suuntautuu eteenpäin. Asukasluku kasvaa ja palvelut lisääntyvä entisestään. Mielestäni tämä on parempi ympäristö aktiivisella nuorelle, joka haluaa kokea asioita. Esimerkiksi mummoni ei tällaisista seikoista välittäisi, ja hän onkin viihtynyt hyvin samalla paikkakunnalla koko ikänsä.

Moni asuinpaikka voi olla ihan hyvä, jos ympärillä on hyvää seuraa. Kotipaikkakunnallani näin ei ollut vanhempiani ja muutamaan kaveriani lukuun ottamatta. En sanoisi, että kaikki tunsivat toisensa, mutta osasin nimetä arviolta ainakin 90% omasta ikäluokasta, ja suuren osan myös vuotta vanhemmista ja nuoremmista. Tällainen tilanne voisi olla hyvä, jos ihmiset tulisivat hyvin toimeen keskenään, mutta niin ei todellakaan ollut. Osuin aina huonolle luokalle viidennestä luokasta lukioon asti. Kaikilla luokilla oli pieniä kuppikuntia, ikävä ilmapiiri, eikä erilaisuutta hyväksytty. Yleinen mielenmaisema oli hämmästyttävän konservatiivinen, tai sitten kyseiset äänet saivat vain suuremman huomion. Kiusaamistakin oli ainakin ala- ja yläasteella. Jos sai jonkinlaiseen maineen, se kyllä pysyi lujasti kiinni ja kantautui kaikkien korviin. Ymmärrettävä huoli oli myös seurustelukumppanin löytäminen. En edes ajatellut, että sellainen voisi olla mahdollista siellä missä asun. Ei minulla ollut minkäänlaista säpinää kenenkään kanssa koko nuoruuteni aikana. Tilanne onneksi korjaantui, kun muutin pois.

Onhan maalla hyviäkin puolia. Asuntoja saa ostettua hyvinkin edullisesti, eikä rahaa mene niin helposti erilaisiin houkutuksiin, kuten ulkona syömiseen. Lapsille se voi olla ihan mukava ja turvallinen ympäristö. Luonto on lähellä. Korona ei leviä niin helposti, kun ihmiset elävät väljästi. Nämä eivät kuitenkaan riitä itselleni, koska huonot puolet peittoavat hyvät asiat.

Se, että olen asunut maaseudulla, kaupungissa ja väliaikaisesti myös ulkomailla, on mielestäni näkökulmia avaava asia. Maaseudulla vaivaa eri asiat kuin kaupungeissa, mikä on nähty esimerkiksi susikeskusteluissa. Helsingin herroja ja luonnosta vieraantuneita kaupunkilaisia väheksytään maalla, kun taas kaupungissa voi kuulla olevansa juntti ja vähän yksinkertainen maalainen. Erilaisten ihmisten ja elämäntyylien ymmärtäminen on rikkaus. Maalla eläminen on vaikuttanut minuun suuresti, mutta olen onnellinen, että minulla on ollut mahdollisuuksia nähdä myös muuta, enkä ole sidottuna vaikkapa vain tiettyyn kotitilaan.

Olen asunut nyt vajaat 10 vuotta poissa kotiseudultani. Minua ei ole houkuteltu muuttamaan sinne takaisin, enkä ole sellaista harkinnutkaan. Siellä ei olisi edes töitä omalla alallani. En voi kuitenkaan sanoa, miten tunnen vaikkapa 20 vuoden kuluttua. Vetääkö kotiseutu puoleensa? En ole miettinyt tällaisia asioita, koska tulevaisuus on arvaamaton. Mutta tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa minun paikkani on jossain aivan muualla kuin maaseudulla. Maaseutu ei sovi kaikille.

Kuva: Vuosi 1982. Kuvaaja Aarne Mikonsaari. Etelä-Karjalan museo. CC BY 4.0.