Joulun alusaika kansakoulussa oli
jännittävää aikaa. Harjoiteltiin joulunäytelmää ja kirjoiteltiin pieniä
joulukortteja luokkakavereille. Olihan se hauskaa laskea, montako korttia sai.
Jännitystä aiheutti, jos korttien joukossa oli kortteja pojilta ja vieläpä
niiltä pojilta, joihin itse oli hiukan ihastunut ja joille oli itsekin
rohjennut kortin laittaa. Pikkujoulua koulussa vietettiin riisipuuroa syöden.
Puuro annosteltiin luokan edessä olevasta emaliämpäristä peltilautasille ja
olipa se hyvää. Saattoipa olla torttuja ja piparkakkujakin.

Joululoma alkoi tavallisesti
yskää ja nuhaa sairastellessa. Ei se mitään. Aina pienikin rykäisy sai äidin
tuomaan yskänlääkettä ruokalusikallisen, joka maistui hirveän pahalle, mutta ei
siitä voinut kieltäytyä, koska pelkona oli, että joulupukki ei tuo lahjoja, jos
ei ole kilttinä.

Jouluksi leivottiin aina
pipareita ja torttuja. Illalla äiti laittoi kinkun uuniin, jonka tuoksu herätti
yöllä. Jouluaattona syötiin aina riisipuuroa ja kinkkua. Jouluaterialla
luettiin jouluevankeliumi, josta tuli harras olo. Jouluaattoiltana tuli sitten
se suuresti odotettu joulupukki. Ihmettelin ja harmittelin sitä, kun isä oli
aina pukin käydessä hevosta ruokkimassa tallissa. Sanoin isälle, että taas olit
poissa, kun joulupukki kävi. Kyllähän isäkin sitä harmitteli, että, miten se
taas näin kävi ja olipa pukki kiireinen.

Joululahjana oli yleensä ruskeat
pitkälahkeiset villahousut ja harmaat villasukat. Yhtenä jouluna olin
onnellinen, kun sain marmelaadipurkin lahjaksi, jonka ahmin melkein kerralla
suuhuni. Iloa toi myös sininen villapuserolahja, josta muistan Ilmon sanoneen,
että sininen sopii Sinikalle. Se oli kaunis pusero.

Jouluaamuna oli aikainen
ylösnousu. Isä valjasti hevosen ja lähdimme porukkaa reen täydeltä klo 5:n
aamukirkkoon Rovaniemelle. Hevonen kytkettiin Saastamoisen kaupan seinään
odottamaan siksi aikaa, kun oltiin kirkossa. Pakkasta oli useasti 35 astetta.

Kirkko oli käytävää myöten aivan
täynnä ja minä tietysti pienenä tyttönä en saanut tungoksessa seisoessa happea
vaan meinasin pyörtyä ja isot siskot veivät minut pakkaseen kirkon portaille
hengittämään ja toipumaan.

Joulupyhänä ei saanut lähteä
kylään eikä kukaan käynyt kylässä. Tapaninpäivänä oli vasta kyläilylupa, jolloin yleensä Hemmilän perhe Ylikylästä tuli kylään. Se tuntui kyllä juhlavalta. Joulun jälkeen tuli arki, mutta kuusi vietiin pois vasta loppiaisena, jolloin se alkoi jo kovasti varistaa neulasia. Siitä sitten alkoi kevään odotus.

Sinikka Uusivitikka

Kuvat:

Joulunviettoa Helsingissä 1960-luvulla. Juha Jernvall, Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0.

Rekiajelulla Savonrannassa v. 1951. Pekka Kyytinen, Museovirasto, Kansatieteellinen kuvakokoelma, CC BY 4.0.