Herääminen ei houkuttele. Jo illalla nukahtaessa on
viimeiseksi ajatukseksi pysähtynyt, että herätään pakkasaamuun. Koululaisilla
ei ole vaihtoehtoa, kun isä poikkeaa kamarissa nykäisemässä kevyesti peittoa ja
ilmoittamassa: ”Nyt pukemaan ja kouluun, takassa on tuli.” Me kolme tyttöä teemme äkkilähdön peiton
alta. Sieppaamme illalla valmiiksi
kootut vaatenyytit kainaloon ja juoksemme keittiön läpi pirttiin avotakan
eteen. Takkatuli loimottaa lämpöisesti. Sen loisteessa on mukava pukea
vaatteet. Laamapaidan päälle napitetaan sukkanauhaliivit ja sitten jalkaan
vedetään ilkeästi pistelevät pitkät, arkisenharmaat villasukat. Seuraavaksi
ruudukas flanellikolttu, kukkakuvioinen essu ja villatakki. Siinäpä se
koulutytön vaateparsi. Sukkanauhat ovat osaksi paljasta reittä vasten, kun
vaaleanpunaisten raappahousujen lahkeet eivät ulotu sukansuuhun asti, mutta
niin se vaan useimmiten on.

Pirtin ikkunoiden alimmat ruudut ovat jäässä. Niissä olevia
jääkukkia pitää käydä ihailemaan ihan läheltä. Ylemmistä ruuduista näkee ulkona
jo olevan päivänkajastusta.

Pukemisen jälkeen palataan keittiöön aamupalalle. Äiti on
ennen navetalle kiirehtimistään tehnyt hellaan tulen. Hella hohkaa lämpöä ja
vesipannu kiehuu höyryten. Aamiaiseksi riittää hopeatee ja voileipä. Ne osataan
ottaa omatoimisesti, sillä äiti on navetta-askareillaan ja isäkin palaili jo
valjastamaan Tuima-hevosta tukkireen eteen. Pikkuisen kateellisena katsotaan
pienempiä sisaruksia, jotka saavat jatkaa uniaan.

Eteisestä alkaa kuulua töminää ja juttelua. Sieltä tulevat
pirtin takkatulille lämmittelemään Oulonperältä asti tulevat koululaiset. He
ovat jo hiihtäneet tai kävelleet kolme, jopa neljä kilometriä pimeässä
pakkasaamussa ja tietävät, että meidän isä on viritellyt takkatulen heitäkin
varten.

Tillukset laitetaan jalkaan, sitten huopatossut. Takki
päälle, lakki ja tumput vielä, sekä hyvin tärkeä juttu, kaulaliina. Lopuksi reppu selkään ja koko
porukka pirtistä pihalle, suksille ja vauhdilla alamäkeä koulua kohti. Navetan
ovella poiketaan huutelemassa äitelle heiheit. Äiti mielellään vähän samalla kohentaa vaatetusta, nostaa
ainakin kaulaliinaa poskien suojaksi.

Kilometrin koulumatka on liki kokonaan alamäkeä. Siinä saa
vauhdikasta menoa ja viima iskee poskipäihin. Varsinaista latua ei ole, vain
hevosreen leveydeltä aurattu tie. Jos siinä kaatuu, pehmeät lumipenkat ovat
lähellä, mutta huurteinen lumi ei tunnu mukavalta paljailla reisillä.

Koululla on lämmin.
Koulun Emmi, kuten tuttavallisesti sanotaan, on jo varhain tehnyt tulet luokkien
ja eteisen uuneihin ja laittanut hernekeiton kiehumaan yläkerran keittolan
hellalle. Pakkasella on lupa mennä eteiseen odottamaan aamuhartaudella alkavaa
koulupäivää.

Koulun seinää vasten on komea mälykesuksirivi, kun
nelisenkymmentä koululaista aloittaa innolla koulupäiväänsä ikiomalla
kyläkoulullaan, Vessarin koululla.

Olen hyvin onnellinen ja kiitollinen lapsuuteni perheestä ja
suvusta, sekä turvallisesta kyläyhteisöstä. Elämän onnea ovat olleet myös
koulukaverit ja se että olen saanut aloittaa opintieni oman kotikylän koulussa,
suksimatkan päässä kotoa, myös monena pakkashuuruisena kouluaamuna.

LH-S 8.2.2021

Kuva: Museovirasto. Historian kuvakokoelma. CC BY 4.0.