Kuortane on 3 300 asukkaan kunta Etelä-Pohjanmaalla, jonka profiili osuu tavanomaiseen kuvaan pienestä maaseutukunnasta. Noin 30 minuutin ajomatkan päässä Seinäjoen keskustasta sijaitseva Kuortane on potenut yhden prosentin molemmin puolin leijuvaa väestön laskua ainakin 1980-luvun lopusta saakka, josta Tilastokeskuksen "kuntien avainlukutilastot" alkavat. Kuortaneella myös menehdytään viime vuosina lähes puolet useammin kuin synnytään. Erilaisia "kuihtumisen" indikaattoreita voitaisiin luetella pitkät pätkät – löytyväthän ne selvinä numeroina Tilastokeskuksen tilatoista – mutta kuten lähes aina maaseudusta puhuttaessa, eivät numerot kerro koko totuutta.

Tiesittekö esimerkiksi että Kuortaneelle on parhaillaan rakenteilla Suomen kolmas olympiakokoinen uima-allas, tai että Kuortaneella asutaan lähes 20 neliötä väljemmin kuin Suomessa keskimäärin? Kuortaneen työttömyysprosentti on maan pienimpiä ja kunta on tilastollisesti yksi Suomen turvallisimpia kuntia? Tiesittekö myös että Maaseudun uusi aika ry:n vuosittainen maaseutututkijatapaaminen pidettiin tänä vuonna 2025 Kuortaneen urheiluopistolla?

Tutkijatapaamisessa kävijäennätys

Kyllä vain. Elokuun viimeisellä viikolla Kuortaneen urheiluopiston konferenssitiloihin kerääntyi 156 Suomen maaseutututkimuksen huippuosaajaa, joista ainakin puolet – illallisella pidetyn käsiäänestyksen perusteella – osallistui tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Urheiluopisto tarjosi kahden päivän keskusteluille hienot puitteet majoituksesta konferenssitiloihin ja ruokailuihin, osoittaen konkreettisesti miten myös maaseudulla voidaan järjestää huipputason tapahtumia.

Kuortaneelle saapuminen julkisilla oli allekirjoittaneen oman kokemuksen perusteella varsin mutkatonta – junalla Seinäjoelle ja kaupungista paikallisbussilla likimain urheiluopiston hotellin portaille. Ilmoittautumisen ja maittavan lounaan jälkeen osallistujat pakkautuivat hotellin suureen luentosaliin, joka ennätyksellisestä osallistujamäärästä johtuen juuri ja juuri riitti tilaksi maaseutututkijoille. Järjestäjät aloittivat tapahtuman pahoittelemalla salin tungosta, ja saivat osallistujilta vastaukseksi raikuvat aplodit.

Tapahtuma oli jaettu yhteisiin keynote-puheenvoroihin ja pienempiin työryhmiin. Tämän vuoden keynote-puheissa korokkeelle nousi kolme tutkijaa, joiden puheenvuorot kehystivät kiinnostavalla tavalla koko tapahtuman teemoja. 

Pasi Heikkurinen – "Maan seuduilla kestävästi"

LUT-yliopiston professori Pasi Heikkurisen puheenvuoro keskittyi etenkin "maan seutujen" (Heikkurisen itsensä käyttämä, mahtava termi!) asuttamisen sosiaaliseen ja ekologiseen kestävyyteen. Heikkurisen puheenvuoron sävy oli raflaava ja jopa hieman humoristinen, mutta onnistui välittämään tärkeää asiaa. Erityisesti Heikkurinen painosti yhteiskunnallista tarvetta ihmisten "uudelleenmaalaistumiseen" eli muuttoon takaisin maan seuduille ja paluuseen nykyaikaista kulutuskulttuuria yksinkertaisempaan elämäntapaan. Heikkurisen näkemyksen mukaan kestävään elämäntapaan kiinnitytään etenkin paikallisten olemisen tapojen kautta. Maaseutuelämässä ihminen ottaa "hikiloikan", likaa kätensä ja lopulta "ajatukset likaantuvat." Heikkurinen pitää maan seuduilla asumista – etenkin verrattuna ylikuluttavaan kapunkinelämään – runollisena olemisen tilana ja sanailikin miten "runollisesti ei voi asua osa-aikaisesti." Maan seuduilla askareiden, luonnon ja yhteisön roolit nousevat elämän keskiöön, jolloin esimerkiksi kulutuskulttuurin merkitys ihmisen elämässä pienenee kuin itsestään.

Merja Lähdesmäki – " Yrittäjyyden tulevaisuus maaseudulla"

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin vanhempi tutkija Merja Lähdesmäki jatkoi Heikkurisen perään puhumalla yrittäjyyden merkityksistä maaseudulla. Temaattisesti Lähdemäen aihe oli osuvaa jatkumoa Heikkurisen puheenvuorolle. Olennaisin käsite Lähdesmäen tutkimuksessa on etenkin sosiologian alalla käytetty "embeddedness" joka voidaan kääntää juurtuneisuudeksi tai Lähdesmäen mukaan paremmin petautuneisuudeksi. Maaseudun yrityksissä tämä näkyy etenkin paikallisyhteisön merkityksessä identiteetin rakentajana. Lähdesmäki tiivisti teeman yksinkertaisesti: "Kyläyritys syntyy paikan tarpeista ja rakentaa kylää." Maaseutuyrittäjälle paikallisyhteisö on usein kaikki kaikessa, ja yritystoimintaa johdetaan joissain tapauksissa jopa markkinalogiikan vastaisesti paikallisyhteisön palvelemiseksi. On sanomattakin selvää miten tärkeää yrittäjyys on "jälkiteollisella" maaseudulla, mutta puheenvuorossa kiinnostavinta oli maaseudun yrittäjien identiteetin rakennus. Kylä lakkaa usein olemasta kylä kun kauppa sulkee ovensa. Toisaalta yrittäjyys rakentaa omaehtoista elinkeinoa maaseudulle, jossa työpaikat ovat usein harvassa.

Laura Junka-Aikio – " Geopolitiikka ja luonnonvarakolonialismi syrjäseuduilla: Näkökulma saamenmaalta ja pohjoissuomesta"

Kolmas keynote-puheenvuoro kuultiin Lapin yliopiston pohjoisen politiikan ja hallinnon professori Laura Junka-Aikiolta. Tarkastelussa oli Junka-Aikion tutkimus Lapin geopolitiikasta ja luonnonvarakolonialismista. NATO-Suomessa Lapin militarisaatio on nostanut (uudelleen) esiin luonnonvarojen käytön ja alkuperäiskansojen oikeuksien ristiriitaa. Sotilastoiminta, sotaharjoitukset ja huoltovarmuusinfrastruktuurin projektit osuvat saamelaisen elämäntavan ytimeen, sillä vaikka Suomi on sitoutunut YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistukseen, on saamelaisyhteisöjen mielipiteet Lapin militarisaatiosta käytännössä kokonaan ohitettu. Maanpuolustukseen liittyvät poliittiset prosessit eivät ole avoimesti saatavilla, eikä paikallisyhteisöillä tai yhteiskunnalla laajemminkaan ole usein mahdollisuutta saada tietoa esimerkiksi infrastruktuuriprojektien etenemisestä ennen kuin asiasta on jo päätetty. Häkellyttävä fakta monien häkellyttävien joukossa, oli esimerkiksi se, että poronhoitoa harjoittavat saamelaiset eivät käytännössä saa mitään korvauksia menetetyistä tuloistaan sotaharjoitusten jäljiltä, koska juridisesti Suomen valtio omistaa n. 90% Lapin maa-alasta, eikä poronhoitajilla ole näin oikeutta vaatia korvauksia poronhoitomailla tapahtuneista vahingoista. Tankit mylläävät jäkälikköä enenevissä määrin, ja kuten Junka-Aikio asian ilmaisi, ovat saamelaisten oikeudet edelleen hyvin tiukoilla – mahdollisesti jopa kaikkein aikain tiukimmillaan – NATO-ajan Suomessa.

Monikerroksinen maaseutu

Keynote-puheenvuorojen lisäksi erittäin olennainen osa tutkijatapaamista olivat edellä mainitut työryhmät. Työryhmien keskustelujen sisältö vaihteli maaseudun TKI-toiminnan tulevaisuudesta metsäkeskusteluihin, turpeeseen, maaseudun rakentamiseen, rakennussuojeluun ja paikallisyhteisöihin. Kiinnostavaa kuunneltavaa oli niin paljon, että molempina tapaamispäivinä kuulija oli todellisen valinnan edessä päättäessään mitä työryhmää lähtee seuraamaan.

Monikerroksinen maaseutu - Arki, muistot ja mielikuvat -kirjan yhteistyökumppaneista koottu paneeli kokoontui yhteen työryhmistä keskustelemaan tuoreen kirjan teemoista. Mukana keskustelemassa olivat Päivi Armila, Taija Kaarlenkaski, Ville Pöysä, Maarit Sireni ja Sami Tantarimäki. Kaisa Vehkalahti juonsi tilaisuuden. Panelistit pääsivät esittelemään omia taustojaan heijastellen tutkimustaan kirjan artikkeleihin. Erityisen polttavaksi keskustelunaiheeksi panelistien keskuudessa nousi kysymys: "Oletko maaseutututkija?" Sireni ja Tantarinmäki julistautuivat pääasiallisiksi maaseutututkijoiksi, mutta muut panelistit näkivät tutkimuksensa eri valossa. Yhteinen tekijä oli selvästi tutkijoiden ajautuminen maaseutututkimuksen pariin toisenlaisen tutkimuksen kautta – Armila ja Pöysä sosiologisen nuorisotutkimuksen ja Kaarlenkaski eläintutkimuksen kautta. Maaseutututkimus onkin kiinnostava kehys tutkia laajemmin yhteiskunnassa esiintyviä ilmiöitä rajattuna maaseudun kontekstiin. Monet ilmiöt tulevat pienemmissä yhteisöissä ja maaseudun sosiaalisessa kontekstissa näkyvämmiksi kuin laajasti yhteiskunnan tasolta tarkasteltuina. Toisaalta maaseutuakin on moneksi, kuten Kaarlenkaski kertoi, on hänen työssään määritelty erilaisia maaseutupaikkoja aina kylälähiöstä kaupunkimaaseutuun ja maaseutukaupunkiin.

Runsaudenpulaa työryhmissä

Menemättä syvemmälle muihin työryhmiin, todettakoon että olennaisimman annin koko tapaamisessa muodostivat työryhmien esitysten väleissä käydyt keskustelut. Alan ammattilaisten intohimo maaseututukimusta kohtaan heijastui keskusteluista ja sai allekirjoittaneen suorastaan inspiroitumaan. Kukapa olisi tiennyt miten kiinnostavaa esimerkiksi TKI-tukien jakautuminen maaseudulle oikeastaan on ja mitä näillä rahoilla kehitetään!

Voinkin siis suositella jokaiselle maaseutututkimuksesta, maaseudun elinkeinoista, luonnosta tai muuten aiheesta kiinnostuneelle Maaseudun uusi aika ry:n maaseututukijatapaamiseen osallistumista. Rohkaisen erityisesti maaseutututkimuksen "sidosryhmiin" kuuluvia osallistumaan tapahtumaan. Uskon että maanviljelijälle, matkailuyrittäjälle, luonnonsuojelijalle tai muuten vain aktiiviselle maaseudun asukkaalle tapahtumasta löytyy valtavasti uutta höydyllistä tietoa ja etenkin uusia kontakteja sekä verkostoja. Tutkijoille ja tapahtuman järjestäjille heittäisin tästä myös jonkinlaisen haasteen – vaikka tänäkin vuonna sidosryhmiä oli mukana, voitaisiin tätä määrää kasvattaa vielä huimasti. Ketä varten maaseutututkimusta tehdään jos ei maaseudun asukkaiden hyödyksi?

• Aatu Kavalto, tutkimusavustaja