Kehrääjän jäljillä - Kun maaseudun merkitys kiteytyy yölintuun

Monissa tekemissäni Minun maaseutuni -haastatteluissa on läsnä suuria tunteita. Esimerkiksi iloa, onnea, ylpeyttä, mutta myös surua, haikeutta ja pettymyksen tunteita. Eräässä haastattelussa kertojalla suhde maaseutuun oli tiiviisti kietoutunut luontosuhteen ympärille. Kun elämässä oli ollut vaikeaa, luonto oli tuonut hänelle turvaa ja jatkuvuutta. Haastateltava liikuttui voimakkaasti kertoessaan, miten lapsenlapsi oli kesäyönä mökillä tullut hakemaan häntä kuuntelemaan kehrääjä-linnun laulua. Tuolla hetkellä haastateltava oli ymmärtänyt, että hän oli kyennyt välittämään sukupolvien ketjussa eteenpäin, mikä elämässä on tärkeää. Luonto, luonnon rauha sekä äänet, luonnossa toimiminen, luonnonsuojelu sekä lintujen tarkkailu, mutta myös puutarhaviljely sekä puutarhan kauniiksi tekeminen. Haastateltava koki, että hän saa nyt hyvää takaisin lapsilta ja lastenlapsilta, kun hän on antanut heille aikaansa, joka kertojan mukaan tiivistyi tuohon öiseen kehrääjän laulun kuunteluun yhdessä lapsenlapsen kanssa. Kertoja sanoi, että nyt hän oli tehnyt tehtävänsä tässä elämässä. Luonnonarvotus on siirtynyt myös tuleville sukupolville. Haastateltava herkistyy voimakkaasti ja toteaa: Tätä mulle maaseutu merkitsee. 

Myöhemmin analysoidessani haastatteluaineistoja, palaan aina uudelleen tuohon kohtaan, jossa haastateltava kertoo yölintu kehrääjästä ja siitä, miten tuo hetki tiivisti, mikä hänelle maaseudussa on tärkeää. Mietin, millainen on yöllinen lintu, joka aiheuttaa niin suuria tunteita. Katson kuvia linnusta, joka näyttää aika harmaavarpuselta. Ääni kuulostaa erikoiselta, mutta siltikin pohdin, jääkö minulta nyt jotakin huomaamatta.

Kysyn asiaa lintuihin erikoistuneelta biologilta. Saan tietää kehrääjästä kaikenlaista, mutta ilmeisesti en vaikutu linnusta tarpeeksi, sillä asiantuntija lopulta sanoo, että mennään joskus yhdessä kuuntelemaan tuota mystistä lintua. Aikaa kuluu, mutta sitten lopulta tulee kesä. Yhtenä kesäkuun iltana ystäväni kysyy, että mennäänkö tänä yönä kuuntelemaan kehrääjää, kun sellainen olisi nyt aika lähellä. Niin me sitten hämärtyvässä kesäillassa kellon lähestyessä puolta yötä lähdemme yölliselle linturetkelle. Ajomatkalla kohtaamme niin hirviä kuin kauriitakin. Ajamme verkkaisesti pientä metsäautotietä pitkin ja lopulta pysäytämme auton levennykselle ja nousemme autosta. On hiljaista ja hämärää. Lepakot sinkoivat edestakaisin päidemme yllä. Valtatieltä kantautuu vaimea humina seisoessamme kangasmetsän reunalla. Yhtäkkiä etäältä kuuluu kehrääjän hyrisevä rukkia muistuttava ääni. Tuntuu pakahduttavalta. Minä kuulen sen, minä tunnistan sen. Jatkamme vielä metsäautotietä pidemmälle, jolloin kehrääjän ääni kuuluu yhä selvemmin. Lintu jatkaa ja jatkaa hyristelyä. Välillä se lähtee lentoon ja läiskyttää siipiään, jolloin ääni kaikuu kovana ympärillämme. Seisomme hiljaa pimenevässä metsässä ja kuuntelemme. Hetkessä on jotakin maagista. Tallennan kehrääjän ääntä myös Muuttolintujen kevät -aplikaatioon, jonne olen kerännyt lintujen ääniä pitkin kevättä ja kesää, joten voin palata tuon hetken äänimaailman myöhemminkin. Lähtiessämme kohti kotia, näemme vielä kehrääjän aivan läheltä sen lentäessä yltämme. Suojaväri tekee siitä huomaamattoman, mutta se on kaikkea muuta kuin harmaavarpunen, sillä kehrääjä tuntuu hallitsevan yöllistä metsäaukiota.

Tuo linturetki jätti tunnelmallaan mieleeni pysyvän muistijäljen. Siellä metsän keskellä ymmärsin paremmin niitä ajatuksia ja tunteita, joita kehrääjästä kertonut haastateltava oli tavoitellut kuvatessaan maaseudun, luonnon ja ylisukupolvisuuden merkitystä elämässään.

Kuuntele tästä Ylen Viikon luontoääni: Kehrääjä.

Maria, etnologi ja tutkijatohtori

Kuvat:

Dûrzan Cîrano, Wikimedia Commons. 

Kehrääjä – Caprimulgus europaeus. Forssan luonnonhistoriallinen museo.