Maaseututeemaisen
tutkimusryhmämme jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti kansainvälisiin
konferensseihin ja seminaareihin sekä tutkijavaihtoihin. Minulle myönnettiin myös
kahdeksi viikoksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkijaresidenssi Tartossa,
jonne suuntasin heinäkuun 2024 lopussa. SKS:n residenssijaksot myönnetään
pääasiassa humanististen alojen tutkijoille, jotka tulevat Tarttoon tekemään tutkimusta
tai kirjoittamaan tutkimustensa tuloksista. Tutustuminen Tarton
kulttuurielämään on residenssin vieraskirjan mukaan ollut tärkeä osa
vierailijoiden kokonaisvaltaista kokemusta. Tässä blogitekstissä kuvaan
millaiseksi oma aikani Tartossa muodostui.

Minulle residenssijakso
toi aikaa ajatella, kirjoittaa, lukea ja visioida tutkimuksen tulevia
suuntaviivoja. Residenssissä oli erinomaiset mahdollisuudet kirjalliseen
työskentelyyn. Tuntuikin, että sanat oikein lensivät näppäimistöllä. Myös
minulle Tarton kulttuurielämään tutustumisesta tuli hyvin antoisa ja rikastava
kokemus. Tartto oli itselleni uusi tuttavuus, joten halusin tutustua myös
kaupunkiin ja sitä ympäröivään maaseutuun. Yliopiston väki ja esimerkiksi monet
teatterit olivat vielä kesätauolla, mutta silti nähtävää ja koettavaa olisi
ollut paljon pidemmäksikin aikaa. Vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupunkina
toimiva Tartto on täynnä kiinnostavia museoita, näyttelyitä, puistoja ja
tapahtumia. Eräänä iltana osallistuin esimerkiksi Emajoen rannalla suureen
konserttiin, jossa esiintyivät Viron eturivin artistit.

Etnologina suuntasin kuitenkin
tietysti ensimmäiseksi museoon. Viron kansallismuseo eli Eesti Rahva Muuseum
ERM oli vaikuttava kokonaisuus, jossa näyttelytilaa on 6000 neliömetriä, joten
siellä
riitti katsottavaa, koettavaa ja ihmeteltävää. Suomalais-ugrilaisten kansojen elämästä kertova Uralin kaiku -näyttely oli erityisen mieleenpainuva. Toinen pysyvä perusnäyttely Kohtaamisia, kertoo virolaisten arjesta ja elämästä ulottuen aivan näihin päiviin asti. Museossa on esillä myös vaihtuvia näyttelyitä, kuten tänä kesänä surrealistinen taidenäyttely sekä kutkuttava Viron yöelämää käsittelevä näyttely. Museossa oli kiinnostavia
näyttelyratkaisuja, ja jäi tunne, miten virolaiset ovat selvästi ylpeitä omista
juuristaan. Näyttelyiden teemat ja jo itse valtava rakennus vaativat useamman
tunnin kiertelyn jälkeen istumaan alas ja sulattelemaan kaikkea nähtyä ja koettua. 

Tarton yliopiston
luonnontieteellisessä museossa puolestaan tutustuin luonnontieteen ihmeisiin jo
vuonna 1802 perustetussa museossa, joka toimi kiinnostavana vastaparina vuonna
2016 avatulle kansallismuseolle. Yliopiston kasvitieteellinen puutarha oli puolestaan
kerrassaan hurmaava paikka iltakävelylle. Se on koko Baltian vanhin
kasvitieteellinen puutarha ja on toiminut samassa paikassa jatkuvasti jo yli
200 vuotta. 

Residenssissä oli hyvin
varusteltu keittiö, mutta välillä oli mukava istua valmiiseen pöytään ja mennä
lounaalle ravintoloihin. Erityisesti jäi mieleen läheisen vanhalle
tehdasalueelle kunnostetun Aparaaditehas-kulttuurikeskuksen herkulliset ruuat. Samalla
saattoi tutkia, mitä uutta keskuksen taiteilijat ja muut toimijat olivat luoneet. Kävellessä pitkin Tarton katuja sai myös ihalla kaupungin rikasta katutaidekulttuuria. 

Tartto on vetänyt
puoleensa suomalaisia eri aikoina. Runoilijat Saima Harmaja ja Eino Leino ovat
muistelleet erityisesti kaupungin kahviloita ja Toomemäen puistoa. Toki
minunkin piti niihin tutustua. Wieniläistyylisestä kahvila Werneristä sai
erinomaista sacherkakkua ja Toome kohvikista unikkosuklaakakkua. Residenssijaksolle
osui lämpimiä kesäpäiviä ja lähes joka päivä jossakin vaiheessa tuli myös ukkonen
tai nopea rankkasade. Jalopuiden katveessa oli mukava kävellä puistoissa, Emajoen
rannoilla ja Raadin satumaisella hautausmaalla helteisinäkin päivinä, kun suuret puut
varjostivat eikä sadekaan heti haitannut.

Maaseutututkijana en
tyytynyt vain kaupunkiin vaan suuntasin myös maaseudulle. Mukana ollut auto
mahdollisti pientenkin kylien tutkimisen. Viron kansallislintuja eli haarapääskyjä
sekä kattohaikaroita tuntui olevan kaikkialla. Ainutlaatuinen Sipulitie
Peipsijärven kainalossa oli verkkainen ja kiinnostava kulttuurien
kohtaamispaikka. Elokuu on sipulien pääsesonkiaikaa, joten kotiin lähti yksi
sipuliletti jostakin pienestä hiljaisesta kylästä ostettuna. Muuten Virosta
tuli hankittua erityisesti kirjoja ja elintarvikkeita. Puoleensavetäviä kirjakauppoja oli kaikkialla. Ruokakulttuurista
kiinnostuneena tutkijana kauppareissut venyivät, kun tarkastelin muovipusseissa
myytäviä maitoja, jugurtteja, kama- eli talkkunavalikoimaa, kauppahallissa
myytäviä eksoottisia kalalajeja jne.

Lämmin kiitos Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuralle! Residenssijakso oli monella tavalla antoisa ja
inspiroiva. Tartto hurmasi minut täydellisesti ja suurta hevoskastanjaa ja tammea katsellen oli hyvä residenssissä kirjoittaa. Muisto näistä ihanista kesäpäivistä
innostaa ja lämmittää myös tulevina kuukausina. 

Maria, etnologi ja tutkijatohtori