Minun maaseudulla eletään maasta
Muistan Mansikin laitumella
märehtivän raukeena
En tiennyt et metaania röyhtäilit
kun ruokaasi sulattelit
En hiilineutraalista maidosta
kun maitoasi rasvaista separoin
Muistan
Mansikin elon hiipuneen
lihaksi
päätyneen
En tiennyt et
hiilijalanjälkeäsi laskettais
kun teurasautoon astelit
En vihreistä
ympäristöteoista
kun lihaasi
punaista paistelin
Muistan viljavat kaurapellot
melkoiset
viljavarastot
En tiennyt et
Itämeri alkoi kukkimaan
kun kasvua fosforilla avitin
En lannan
biokaasuista
kun kasan
höyryävän pellolle levitin
Muistan
kotimetsän vehreän
sen hongat ja
koivikot
En tiennyt et
hiilinielua raatelin
kun avohakkuun toteutin
En alailmakehän
kuumenneen
kun tupaa puilla lämmitin
Muistan olleeni
osa monimuotoista luontoa
Elin luonnon rytmissä
En tiennyt et
koko ajan kuljin kohti
suurta ilmastonmuutosta
En tiennyt et
jonain päivänä hiilijalanjälkiäni hyvitän
Olen luonnon armoilla.
Haluan suojella mielikuvaani maaseudustani ja annan ajan kullata muistot.
Minun maaseutuni kultaisilla kehyksillä
Onko aika oikonut muistoja, kun kerron lapsuuteni ja nuoruuteni maaseudusta,
kuinka maatalon tyttönä opin tekemään töitä.
Kuinka opin ymmärtämään työn arvon.
Kuinka sain tehdä työtä, jossa näkee oman kätensä jäljen.
Kuinka huikea elämys oli upottaa kätensä keväällä multaan ja talikko höyryävään lantakasaan.
Kuinka voimaannuttavaa oli kokea ruumiillisen työn aikaansaama lähes flow-tilaa hipova virtaus.
Kuinka henkeäsalpaavia olivatkaan kehoni endorviiniryöpyt nähdessäni koko peltoaukean täyttyvän heinäseipäistä.
Kuinka elämä ruoan tuotantoketjun alkujuurilla opetti arvostamaan ruokaa.
Kuinka maaseudun rauhassa oli hyvä lapsen kasvaa luontoa lähellä ja vapaana kuin taivaan lintu kasvattajanaan koko kylä.
Kuinka pihapiirin laiduntavat lehmät, kotkottavat kanat ja röhkivät possut olivat minulle tunnetaitojen parhaimpia opettajia.
Kuinka tietämättäni sain kosketuksen luonnon parantavaan voimaan, immuunipuolustustani helliviin maaperän mikrobeihin.
Kuinka kehomuistiini jäänyt kuivan heinän shaalimainen tuoksu vapauttaa vieläkin luovuuden esteet.
Kuinka valmistuvan viljan herkän karhea kahina edelleenkin tuo minulle lupauksen maamme omavaraisuudesta.
Kuinka hoidettu pelto luo uskoa maaseudun elinvoimaisuuteen.
Kuinka maaseudun menneisyys ja nykyisyys voivat lyödä kättä kuminan ja palkokasvien vallatessa pelto-alaa rukiilta ja kauralta.
Aika saa oikoa muistoja mutta arkinen tarina tuo esiin sen kaikkine mausteineen.
Kaija Pullinen
Kuvat:
Lehmä laitumella Simossa vuonna 2018. Mari Parpala, Suomen maatalousmuseo Sarka.
Tyttö Artjärvellä vuonna 1953. Pekka Kyytinen, Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma. CC BY 4.0.