Kuortane on 3 300 asukkaan kunta Etelä-Pohjanmaalla,
jonka profiili osuu tavanomaiseen kuvaan pienestä maaseutukunnasta. Noin 30
minuutin ajomatkan päässä Seinäjoen keskustasta sijaitseva Kuortane on potenut
yhden prosentin molemmin puolin leijuvaa väestön laskua ainakin 1980-luvun
lopusta saakka, josta Tilastokeskuksen ”kuntien avainlukutilastot” alkavat.
Kuortaneella myös menehdytään viime vuosina lähes puolet useammin kuin
synnytään. Erilaisia ”kuihtumisen” indikaattoreita voitaisiin luetella pitkät
pätkät – löytyväthän ne selvinä numeroina Tilastokeskuksen tilatoista – mutta
kuten lähes aina maaseudusta puhuttaessa, eivät numerot kerro koko totuutta.

Tiesittekö esimerkiksi että Kuortaneelle on parhaillaan
rakenteilla Suomen kolmas olympiakokoinen uima-allas, tai että Kuortaneella
asutaan lähes 20 neliötä väljemmin kuin Suomessa keskimäärin? Kuortaneen työttömyysprosentti
on maan pienimpiä ja kunta on tilastollisesti yksi Suomen turvallisimpia
kuntia? Tiesittekö myös että Maaseudun uusi aika ry:n vuosittainen maaseutututkijatapaaminen
pidettiin tänä vuonna 2025 Kuortaneen urheiluopistolla?

Tutkijatapaamisessa kävijäennätys

Kyllä vain. Elokuun viimeisellä viikolla Kuortaneen
urheiluopiston konferenssitiloihin kerääntyi 156 Suomen maaseutututkimuksen
huippuosaajaa, joista ainakin puolet – illallisella pidetyn käsiäänestyksen
perusteella – osallistui tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Urheiluopisto tarjosi
kahden päivän keskusteluille hienot puitteet majoituksesta konferenssitiloihin
ja ruokailuihin, osoittaen konkreettisesti miten myös maaseudulla voidaan
järjestää huipputason tapahtumia.

Kuortaneelle saapuminen julkisilla oli allekirjoittaneen
oman kokemuksen perusteella varsin mutkatonta – junalla Seinäjoelle ja
kaupungista paikallisbussilla likimain urheiluopiston hotellin portaille.
Ilmoittautumisen ja maittavan lounaan jälkeen osallistujat pakkautuivat
hotellin suureen luentosaliin, joka ennätyksellisestä osallistujamäärästä
johtuen juuri ja juuri riitti tilaksi maaseutututkijoille. Järjestäjät
aloittivat tapahtuman pahoittelemalla salin tungosta, ja saivat osallistujilta
vastaukseksi raikuvat aplodit.

Tapahtuma oli jaettu yhteisiin keynote-puheenvoroihin ja pienempiin
työryhmiin. Tämän vuoden keynote-puheissa korokkeelle nousi kolme tutkijaa,
joiden puheenvuorot kehystivät kiinnostavalla tavalla koko tapahtuman teemoja. 

Pasi Heikkurinen – ”Maan seuduilla kestävästi”

LUT-yliopiston professori Pasi Heikkurisen puheenvuoro
keskittyi etenkin ”maan seutujen” (Heikkurisen itsensä käyttämä, mahtava termi!)
asuttamisen sosiaaliseen ja ekologiseen kestävyyteen. Heikkurisen puheenvuoron
sävy oli raflaava ja jopa hieman humoristinen, mutta onnistui välittämään
tärkeää asiaa. Erityisesti Heikkurinen painosti yhteiskunnallista tarvetta
ihmisten ”uudelleenmaalaistumiseen” eli muuttoon takaisin maan seuduille ja
paluuseen nykyaikaista kulutuskulttuuria yksinkertaisempaan elämäntapaan.
Heikkurisen näkemyksen mukaan kestävään elämäntapaan kiinnitytään etenkin
paikallisten olemisen tapojen kautta. Maaseutuelämässä ihminen ottaa
”hikiloikan”, likaa kätensä ja lopulta ”ajatukset likaantuvat.” Heikkurinen
pitää maan seuduilla asumista – etenkin verrattuna ylikuluttavaan
kapunkinelämään – runollisena olemisen tilana ja sanailikin miten ”runollisesti
ei voi asua osa-aikaisesti.” Maan seuduilla askareiden, luonnon ja yhteisön
roolit nousevat elämän keskiöön, jolloin esimerkiksi kulutuskulttuurin merkitys
ihmisen elämässä pienenee kuin itsestään.

Merja Lähdesmäki – ” Yrittäjyyden tulevaisuus maaseudulla”

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin vanhempi tutkija Merja
Lähdesmäki jatkoi Heikkurisen perään puhumalla yrittäjyyden merkityksistä
maaseudulla. Temaattisesti Lähdemäen aihe oli osuvaa jatkumoa Heikkurisen
puheenvuorolle. Olennaisin käsite Lähdesmäen tutkimuksessa on etenkin
sosiologian alalla käytetty ”embeddedness” joka voidaan kääntää
juurtuneisuudeksi tai Lähdesmäen mukaan paremmin petautuneisuudeksi. Maaseudun
yrityksissä tämä näkyy etenkin paikallisyhteisön merkityksessä identiteetin
rakentajana. Lähdesmäki tiivisti teeman yksinkertaisesti: ”Kyläyritys syntyy paikan tarpeista ja
rakentaa kylää.” Maaseutuyrittäjälle paikallisyhteisö on usein kaikki kaikessa,
ja yritystoimintaa johdetaan joissain tapauksissa jopa markkinalogiikan
vastaisesti paikallisyhteisön palvelemiseksi. On sanomattakin selvää miten
tärkeää yrittäjyys on ”jälkiteollisella” maaseudulla, mutta puheenvuorossa
kiinnostavinta oli maaseudun yrittäjien identiteetin rakennus. Kylä lakkaa
usein olemasta kylä kun kauppa sulkee ovensa. Toisaalta yrittäjyys rakentaa
omaehtoista elinkeinoa maaseudulle, jossa työpaikat ovat usein harvassa.

Laura Junka-Aikio – ” Geopolitiikka ja
luonnonvarakolonialismi syrjäseuduilla: Näkökulma saamenmaalta ja
pohjoissuomesta”

Kolmas keynote-puheenvuoro kuultiin Lapin yliopiston pohjoisen
politiikan ja hallinnon professori Laura Junka-Aikiolta. Tarkastelussa
oli Junka-Aikion tutkimus Lapin geopolitiikasta ja luonnonvarakolonialismista.
NATO-Suomessa Lapin militarisaatio on nostanut (uudelleen) esiin luonnonvarojen
käytön ja alkuperäiskansojen oikeuksien ristiriitaa. Sotilastoiminta,
sotaharjoitukset ja huoltovarmuusinfrastruktuurin projektit osuvat saamelaisen
elämäntavan ytimeen, sillä vaikka Suomi on sitoutunut YK:n alkuperäiskansojen
oikeuksien julistukseen, on saamelaisyhteisöjen mielipiteet Lapin
militarisaatiosta käytännössä kokonaan ohitettu. Maanpuolustukseen liittyvät poliittiset
prosessit eivät ole avoimesti saatavilla, eikä paikallisyhteisöillä tai
yhteiskunnalla laajemminkaan ole usein mahdollisuutta saada tietoa esimerkiksi
infrastruktuuriprojektien etenemisestä ennen kuin asiasta on jo päätetty.
Häkellyttävä fakta monien häkellyttävien joukossa, oli esimerkiksi se, että
poronhoitoa harjoittavat saamelaiset eivät käytännössä saa mitään korvauksia
menetetyistä tuloistaan sotaharjoitusten jäljiltä, koska juridisesti Suomen
valtio omistaa n. 90% Lapin maa-alasta, eikä poronhoitajilla ole näin oikeutta
vaatia korvauksia poronhoitomailla tapahtuneista vahingoista. Tankit mylläävät
jäkälikköä enenevissä määrin, ja kuten Junka-Aikio asian ilmaisi, ovat
saamelaisten oikeudet edelleen hyvin tiukoilla – mahdollisesti jopa kaikkein
aikain tiukimmillaan – NATO-ajan Suomessa.

Monikerroksinen maaseutu

Keynote-puheenvuorojen lisäksi erittäin olennainen osa
tutkijatapaamista olivat edellä mainitut työryhmät. Työryhmien keskustelujen
sisältö vaihteli maaseudun TKI-toiminnan tulevaisuudesta metsäkeskusteluihin,
turpeeseen, maaseudun rakentamiseen, rakennussuojeluun ja paikallisyhteisöihin.
Kiinnostavaa kuunneltavaa oli niin paljon, että molempina tapaamispäivinä
kuulija oli todellisen valinnan edessä päättäessään mitä työryhmää lähtee
seuraamaan.

Monikerroksinen maaseutu – Arki, muistot ja mielikuvat
-kirjan yhteistyökumppaneista koottu paneeli kokoontui yhteen työryhmistä keskustelemaan
tuoreen kirjan teemoista. Mukana keskustelemassa olivat Päivi Armila, Taija
Kaarlenkaski, Ville Pöysä, Maarit Sireni ja Sami Tantarimäki. Kaisa Vehkalahti
juonsi tilaisuuden. Panelistit pääsivät esittelemään omia taustojaan heijastellen
tutkimustaan kirjan artikkeleihin. Erityisen polttavaksi keskustelunaiheeksi
panelistien keskuudessa nousi kysymys: ”Oletko maaseutututkija?” Sireni ja
Tantarinmäki julistautuivat pääasiallisiksi maaseutututkijoiksi, mutta muut
panelistit näkivät tutkimuksensa eri valossa. Yhteinen tekijä oli selvästi
tutkijoiden ajautuminen maaseutututkimuksen pariin toisenlaisen tutkimuksen
kautta – Armila ja Pöysä sosiologisen nuorisotutkimuksen ja Kaarlenkaski
eläintutkimuksen kautta. Maaseutututkimus onkin kiinnostava kehys tutkia
laajemmin yhteiskunnassa esiintyviä ilmiöitä rajattuna maaseudun kontekstiin.
Monet ilmiöt tulevat pienemmissä yhteisöissä ja maaseudun sosiaalisessa
kontekstissa näkyvämmiksi kuin laajasti yhteiskunnan tasolta tarkasteltuina.
Toisaalta maaseutuakin on moneksi, kuten Kaarlenkaski kertoi, on hänen työssään
määritelty erilaisia maaseutupaikkoja aina kylälähiöstä kaupunkimaaseutuun ja
maaseutukaupunkiin.

Runsaudenpulaa työryhmissä

Menemättä syvemmälle muihin työryhmiin, todettakoon että
olennaisimman annin koko tapaamisessa muodostivat työryhmien esitysten väleissä
käydyt keskustelut. Alan ammattilaisten intohimo maaseututukimusta kohtaan
heijastui keskusteluista ja sai allekirjoittaneen suorastaan inspiroitumaan.
Kukapa olisi tiennyt miten kiinnostavaa esimerkiksi TKI-tukien jakautuminen
maaseudulle oikeastaan on ja mitä näillä rahoilla kehitetään!

Voinkin siis suositella jokaiselle maaseutututkimuksesta,
maaseudun elinkeinoista, luonnosta tai muuten aiheesta kiinnostuneelle
Maaseudun uusi aika ry:n maaseututukijatapaamiseen osallistumista. Rohkaisen
erityisesti maaseutututkimuksen ”sidosryhmiin” kuuluvia osallistumaan
tapahtumaan. Uskon että maanviljelijälle, matkailuyrittäjälle,
luonnonsuojelijalle tai muuten vain aktiiviselle maaseudun asukkaalle
tapahtumasta löytyy valtavasti uutta höydyllistä tietoa ja etenkin uusia
kontakteja sekä verkostoja. Tutkijoille ja tapahtuman järjestäjille heittäisin
tästä myös jonkinlaisen haasteen – vaikka tänäkin vuonna sidosryhmiä oli
mukana, voitaisiin tätä määrää kasvattaa vielä huimasti. Ketä varten
maaseutututkimusta tehdään jos ei maaseudun asukkaiden hyödyksi?

• Aatu Kavalto, tutkimusavustaja