Tänä syksynä alkaneessa Maatilojen naiset -tutkimushankkeessa
olen tarkastellut yhden maatilan hyvin yksityiskohtaista kirjanpitoaineistoa
1950–1970-luvuilta. Tässä blogitekstissä tarkastelen, mitä kassakirjat kertovat
maalaistalon jouluvalmisteluista. Kassakirjoihin on merkitty kaikki tilan tulot ja
menot, mutta nyt pohdin erityisesti joulunajan merkintöjä.

Karjatalous oli pitkälti naisten vastuulla, joten maatilan emännän
askeleet suuntasivat navettaan niin arkena kuin joulunakin. Lehmistä huolehtimisen
lisäksi naiset yleensä vastasivat ruoanvalmistuksesta ja muista kotitöistä. Emännän
työt jatkuivat lähelle joulua, sillä paljon oli valmisteltavaa, siivottavaa, keitettävää ja
paistettavaa. 

Omavaraistalous oli voimissaan 1950-luvun maaseudulla ja oman
tilan tuotteet muodostivat ruokatalouden rungon maatiloilla. Yleensä kaupasta
hankittiin elintarvikkeita, joita ei itse voitu tuottaa, kuten kahvia ja
suolaa. Tutkimuksen kohteena olevalla tilalla hyödynnettiin oman tilan
tuotteista vuonna 1955 seuraavia: täysimaito, kananmunat, sianliha,
vasikanliha, vehnäjauhot, ruisjauhot, ohrajauhot, kauraryynit, perunat ja kasvitarhan
tuotteet. Näistä aineksista pitkälti valmistuivat myös joulunajan ruoat. Jouluna
pyrittiin valmistamaan ja tarjoamaan tavallista arkea parempaa ruokaa ja useampia
ruokalajeja. Myös
eläimille, kuten hevosille ja lehmille, annettiin jouluna
mahdollisuuksien mukaan hieman parempaa ja enemmän ruokaa.

Kinkku oli
vielä 1800-luvulla ylellistä ja kallista, mutta elintason nousun myötä kinkku
tuli joulun pääruoaksi 1900-luvulla. Tutkimuksen kohteena olevalla tilalla
kinkku saatiin omasta takaa, mutta 1970-luvulle siirryttäessä sikoja ei enää
maatilalla pidetty, joten kinkku ostettiin.

Maatilalla oli monipuolinen kasvitarha, josta tuotteita
myös myytiin. Kassakirjamerkintöjen mukaan 1950-luvulla tuloja saatiin herneistä,
lantuista, perunoista, sipuleista, omenoista, tillistä sekä mustista ja punaisista
viinimarjoista sekä mansikoista. Todennäköisesti perheen omaan käyttöön kasvitarhassa
oli laajempikin valikoima, josta saatiin aineksia myös joulunajan juuresruokiin,
kuten rosolliin, joka on joulunajan kylmä juuressalaatti. Se on ollut
suosittu pito- eli juhlaruoka erityisesti Länsi-Suomessa. Rosolliin laitetaan perunaa, porkkanaa ja punajuurta, mutta lisätä voi myös omenaa tai
sipulia.

Myös juureksista valmistetut laatikot kuuluvat jouluun. Vanhin
on lanttulaatikko, sitten ikäjärjestyksessä seuraavana tulee perunalaatikko ja
nuorin on porkkanalaatikko. Porkkanalaatikko alkoi yleistyä pitoruokana ja myös
jouluun kuuluvana ruokana vasta 1920- ja 1930-luvuilla. Tällöin riisiä oli jo
helpompi saada kohtuuhintaan ja myös porkkanoiden viljely yleistyi.

Tutkimuksen kohteena olevan maatilan ostokset tehtiin
kyläkaupasta sekä kaupunkimatkoilta. Joulukuussa ostettiin myös sellaisia
tuotteita, joita ei muuten hankittu. Riisiä ostettiin aina juuri
ennen joulua, mutta harvoin muuten. Sitä tarvittiin porkkanalaatikon lisäksi riisipuuroon. Riisipuuroa on syöty laajemmin jouluna
vasta noin sadan vuoden ajan, sillä aikaisemmin syötiin yleisesti ohrapuuroa. Ennen puuroriisi
oli arvokas ja eksoottinen raaka-aine.

Jouluna syödään usein myös kalaa ja kassakirjat kertovat, että maatilan jouluruoaksi
hankittiin vuodesta toiseen lipeäkalaa. Kuivatusta kalasta valmistettua lipeäkalaa on syöty Suomessa jo
keskiajalta lähtien ja se onkin ollut vanha talonpoikainen ruoka etenkin
Länsi-Suomessa.

Joulukuun ostoksiin ilmestyivät myös erilaiset mausteet, kuten
kaneli ja kardemumma. Lisäksi ostettiin esimerkiksi rusinoita, manteleita, kaakaota,
siirappia sekä erilaisia hedelmiä: luumuja, päärynöitä, sitruunoita, appelsiineja,
viinirypäleitä ja sekahedelmiä. Monenlaiset leivonnaiset ovat kuuluneet jouluun ja joulutorttuja
tarjotaan usein kahvin kanssa. Piparkakkuja oli Suomessa jo
1600-luvulla, mutta piparkakkujen leipominen yleistyi tavallisissa kodeissa
sata vuotta sitten. Naiset saivat niihin ohjeita talouskouluista ja kursseilta,
keittokirjoista ja lehdistä.

Vuosien saatossa maatilan emännän joulukiireitä lisäsivät kahdet
isommat joulunaikaan järjestetyt juhlat: isännän syntymäpäivät ja tyttären
häät. Kirjanpitoaineisto kertoo, että molemmissa tarjottiin perinteisiä joulu-
ja pitoruokia, mutta raaka-aineiden ostomäärät olivat moninkertaisia verrattuna
muihin jouluihin. Lisäksi maksettiin palkkioita kokeille, tarjoilijoille,
apulaisille ja tiskaajille. Juhlat eivät olleet pienet, sillä esimerkiksi
häihin hankittiin 200 kutsukorttia.

Joulunajan ruokaostokset tavallisina vuosina olivat vielä melko
vaatimattomia 1950-luvulla, mutta ne monipuolistuivat 1960-luvun aikana, kun esimerkiksi
hedelmiä ostettiin enemmän. Suurin muutos tapahtui 1960–1970-luvun taitteessa,
jolloin tilalle ryhdyttiin ostamaan monia ruokia valmiina. Enää leipää ja
leivonnaisia ei leivottu itse vaan ne ostettiin valmiina. Esimerkiksi 23.12.1969
hankittiin kaakku, pipareita, keksejä, pitkoja, limppu ja leipiä. Muutos aiempiin
vuosikymmeniin on valtava, jolloin kaikki tehtiin alusta lähtien itse. Nyt monenlaista
sai jo valmiina ja myös lasten aikuistuttua asukkaiden määrä tilalla kutistui
vähiin.

Jouluostoksiin kuuluivat myös joululahjat. Maatilan lasten
ollessa koululaisia 1950-luvulla, heille hankittiin suksia, kirjoja, suklaata, koulutarvikkeita sekä vaatteita, kuten kerrastoja, paitoja ja takkeja. Lasten
kasvaessa myös joululahjat muuttuivat ja heille hankittiin esimerkiksi partakoneita
ja astioita. Emännälle annettiin joululahjaksi esimerkiksi aamutossut,
kahvipannu ja esiliina.

Mukavaa joulua kaikille maaseutututkimuksen ystäville!

Maria, etnologi ja tutkijatohtori, Maatilojen naiset -hanke

Kuvat: 

Himmelin tekoa Jokelassa vuonna 1959. Erkki Voutilainen, Museovirasto, JOKA Journalistinen kuva-arkisto.

Jouluaskareita navetessa Uudellamaalla vuonna 1958. Erkki Voutilainen, Museovirasto, JOKA Journalistinen kuva-arkisto.

Rosolli joulukattauksessa 1970-luvulla. Juhani Riekkola, Vapriikin kuva-arkisto.

Piparkakkujen leivontaa vuonna 1960. Väinö Kannisto, Helsingin kaupunginmuseo. 

Fazerin suklaakonvehtirasia 1950-luvulta. Helsingin kaupunginmuseo.