Monissa tekemissäni Minun
maaseutuni -haastatteluissa on läsnä suuria tunteita. Esimerkiksi iloa, onnea,
ylpeyttä, mutta myös surua, haikeutta ja pettymyksen tunteita. Eräässä
haastattelussa kertojalla suhde maaseutuun oli tiiviisti kietoutunut
luontosuhteen ympärille. Kun
elämässä oli ollut vaikeaa, luonto oli tuonut hänelle turvaa ja jatkuvuutta.
Haastateltava liikuttui
voimakkaasti kertoessaan, miten lapsenlapsi oli kesäyönä mökillä tullut
hakemaan häntä kuuntelemaan kehrääjä-linnun laulua. Tuolla hetkellä
haastateltava oli ymmärtänyt, että hän oli kyennyt välittämään sukupolvien
ketjussa eteenpäin, mikä elämässä on tärkeää. Luonto, luonnon rauha sekä äänet,
luonnossa toimiminen, luonnonsuojelu sekä lintujen tarkkailu, mutta myös
puutarhaviljely sekä puutarhan kauniiksi tekeminen. Haastateltava koki, että hän
saa nyt hyvää takaisin lapsilta ja lastenlapsilta, kun hän on antanut heille aikaansa,
joka kertojan mukaan tiivistyi tuohon öiseen kehrääjän laulun kuunteluun
yhdessä lapsenlapsen kanssa. Kertoja
sanoi, että nyt hän oli tehnyt tehtävänsä tässä elämässä. Luonnonarvotus on
siirtynyt myös tuleville sukupolville. Haastateltava herkistyy voimakkaasti ja
toteaa: Tätä mulle maaseutu merkitsee. 

Myöhemmin analysoidessani
haastatteluaineistoja, palaan aina uudelleen tuohon kohtaan, jossa haastateltava
kertoo yölintu kehrääjästä ja siitä, miten tuo hetki tiivisti, mikä hänelle
maaseudussa on tärkeää. Mietin, millainen on yöllinen lintu, joka aiheuttaa
niin suuria tunteita. Katson kuvia linnusta, joka näyttää aika harmaavarpuselta.
Ääni kuulostaa erikoiselta, mutta siltikin pohdin, jääkö minulta nyt jotakin
huomaamatta.

Kysyn asiaa lintuihin
erikoistuneelta biologilta. Saan tietää kehrääjästä kaikenlaista, mutta
ilmeisesti en vaikutu linnusta tarpeeksi, sillä asiantuntija lopulta sanoo,
että mennään joskus yhdessä kuuntelemaan tuota mystistä lintua. Aikaa kuluu,
mutta sitten lopulta tulee kesä. Yhtenä kesäkuun iltana ystäväni kysyy, että
mennäänkö tänä yönä kuuntelemaan kehrääjää, kun sellainen olisi nyt aika lähellä.
Niin me sitten hämärtyvässä kesäillassa kellon lähestyessä puolta yötä lähdemme
yölliselle linturetkelle. Ajomatkalla kohtaamme niin hirviä kuin kauriitakin.
Ajamme verkkaisesti pientä metsäautotietä pitkin ja lopulta pysäytämme auton
levennykselle ja nousemme autosta. On hiljaista ja hämärää. Lepakot sinkoivat
edestakaisin päidemme yllä. Valtatieltä kantautuu vaimea humina seisoessamme
kangasmetsän reunalla. Yhtäkkiä etäältä kuuluu kehrääjän hyrisevä rukkia
muistuttava ääni. Tuntuu pakahduttavalta. Minä kuulen sen, minä tunnistan sen.
Jatkamme vielä metsäautotietä pidemmälle, jolloin kehrääjän ääni kuuluu yhä
selvemmin. Lintu jatkaa ja jatkaa hyristelyä. Välillä se lähtee lentoon ja läiskyttää
siipiään, jolloin ääni kaikuu kovana ympärillämme. Seisomme hiljaa pimenevässä
metsässä ja kuuntelemme. Hetkessä on jotakin maagista. Tallennan kehrääjän
ääntä myös Muuttolintujen kevät -aplikaatioon, jonne olen kerännyt
lintujen ääniä pitkin kevättä ja kesää, joten voin palata tuon hetken
äänimaailman myöhemminkin. Lähtiessämme kohti kotia, näemme vielä kehrääjän
aivan läheltä sen lentäessä yltämme. Suojaväri tekee siitä huomaamattoman,
mutta se on kaikkea muuta kuin harmaavarpunen, sillä kehrääjä tuntuu
hallitsevan yöllistä metsäaukiota.

Tuo linturetki jätti tunnelmallaan mieleeni pysyvän muistijäljen. Siellä metsän keskellä ymmärsin paremmin niitä ajatuksia ja tunteita, joita kehrääjästä kertonut haastateltava oli tavoitellut kuvatessaan maaseudun, luonnon ja ylisukupolvisuuden merkitystä elämässään.

Kuuntele tästä Ylen Viikon luontoääni: Kehrääjä.

Maria, etnologi ja tutkijatohtori

Kuvat:

Dûrzan Cîrano, Wikimedia Commons. 

Kehrääjä – Caprimulgus europaeus. Forssan luonnonhistoriallinen museo.