Olen kotoisin pieneltä
paikkakunnalta, ja maaseutu
on ollut osa elämääni.
Navetoista ja maaseutuelinkeinosta minulla ei ole kokemusta, mutta syrjäisistä paikoista ja metsästä paljonkin. Asuin 10-vuotiaaksi asti taajaman ulkopuolella peltojen ja metsän läheisyydessä. Ei se kuitenkaan mikään korpi ollut, koska keskustaan oli varsin vähän matkaa, ehkä neljä kilometriä. Se oli varmaankin ihan hyvä asuinpaikka lapselle, joskin koulumatka oli vähän hankala,
kun jonkun piti olla aina viemässä kouluun. Muistoni
tuolta ajalta ovat varsin positiivisia. Sain puuhastella rauhassa isolla
pihallamme ja meillä oli myös lemmikkejä.

Kyseisen asumuksen jälkeen muutimme lähemmäs keskustaa,
ja koin olevani ”kaupunkilainen”, jos vertasi oikeasti maalla asuviin kavereihini.
Heillä koulumatka oli jopa 30
kilometriä. Ei kyllä
käynyt kateeksi, kun kaveri
joutui heräämään todella
aikaisin koulukyytiin. Itse kävelin
muutaman sadan metrin mittaisen matkan minuuteissa. Vaikka
asumiseni ei ollut
maaseutumaista, vietin kuitenkin aikaa maalla. Rintamamiestalo, jossa
isäni vietti lapsuutensa oli minulle mieluinen paikka. Se sijaitsee pienessä kylässä peltojen ja metsän ympäröimänä. Siellä olen lukuisat
kerrat muun muassa
hiihdellyt ja lueskellut vanhoja lehtiä vintillä. Siellä ajoin
ensimmäistä kertaa autolla ja juhlistin kavereideni kanssa milloin mitäkin. Siellä voi vaikka laittaa kaiuttimen pihalle ja kuunnella
kovaäänistä musiikkia, kun naapurit ovat sen verran kaukana.

Se taisi olla lukion loppupuoli, kun sain tarpeekseni
tästä kaikesta. Halusin muuttaa kaupunkiin, ja niin teinkin. Kotipaikkakunnalla ei ollut mahdollisuuksia jatkaa opiskelua,
mikä antoi hyvän järkiperusteisen syyn muutolle. Halusin muuttaa kauas ja aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä. Kotipaikkakunta oli tullut liiankin
tutuksi. Muutin noin neljänsadan kilometrin päähän, ja aloin nähdä
kotiseutuni uudella tavalla. Kotimaakuntaani pidetään yleisesti aika ankeana, tuntemattomana ja sellaisena,
että kukaan ei ainakaan halua muuttaa sinne. Aluksi tunsin olevani maalainen
kaupungissa ja monet huomioivat
murteeni. Esimerkiksi paikallisliikenne oli uutta minulle. Samoin isot
marketit arkisina ostospaikkoina. Kaikenlaista aktiviteettia löytyy, eikä tuttuja tule usein vastaan. Olin innoissani, kun pääsin käymään keikoilla
katsomassa suosikkiartistejani. Kotipaikkakunnalla se oli vain haave, koska siellä oli erittäin vähän
keikkoja ja muita tapahtumia. Kaupungissa oli tarjolla kaikki mitä tarvitsin, ja paljon
enemmänkin.

Kotipaikkakuntani paikallislehti ylistää
paikkakuntaa, mutta itse näen siellä viimeinen sammuttaa
valot -hengen palveluiden sulkiessa yksi toisensa jälkeen ovensa. En
pidä sellaisesta, koska se luo
negatiivisen ilmapiirin kuihtuvaan kylään. Nykyisessä asuinpaikassani
rakennetaan jatkuvasti uutta ja kehitys suuntautuu eteenpäin. Asukasluku kasvaa ja palvelut
lisääntyvä entisestään. Mielestäni
tämä on parempi ympäristö aktiivisella nuorelle, joka haluaa kokea
asioita. Esimerkiksi mummoni ei tällaisista seikoista välittäisi, ja hän
onkin viihtynyt hyvin samalla paikkakunnalla koko ikänsä.

Moni asuinpaikka voi olla ihan hyvä, jos ympärillä on
hyvää seuraa. Kotipaikkakunnallani näin ei
ollut vanhempiani ja muutamaan kaveriani
lukuun ottamatta. En sanoisi, että kaikki tunsivat toisensa,
mutta
osasin nimetä arviolta ainakin 90% omasta ikäluokasta, ja suuren osan myös vuotta vanhemmista ja nuoremmista. Tällainen tilanne
voisi olla hyvä, jos ihmiset tulisivat hyvin toimeen keskenään,
mutta niin ei todellakaan ollut.
Osuin aina huonolle
luokalle viidennestä luokasta
lukioon asti. Kaikilla
luokilla oli pieniä kuppikuntia, ikävä ilmapiiri, eikä erilaisuutta hyväksytty. Yleinen mielenmaisema oli hämmästyttävän konservatiivinen, tai sitten
kyseiset äänet saivat vain suuremman
huomion. Kiusaamistakin oli ainakin
ala- ja yläasteella. Jos sai jonkinlaiseen maineen,
se kyllä pysyi
lujasti kiinni ja kantautui kaikkien korviin. Ymmärrettävä huoli oli myös seurustelukumppanin löytäminen.
En edes ajatellut, että sellainen voisi olla mahdollista siellä missä asun. Ei
minulla ollut minkäänlaista säpinää
kenenkään kanssa koko nuoruuteni aikana.
Tilanne onneksi korjaantui, kun muutin pois.

Onhan maalla hyviäkin puolia. Asuntoja saa ostettua hyvinkin edullisesti, eikä rahaa mene niin helposti erilaisiin houkutuksiin, kuten ulkona syömiseen. Lapsille se voi olla ihan mukava ja turvallinen ympäristö. Luonto on lähellä.
Korona ei leviä niin helposti, kun ihmiset elävät väljästi. Nämä eivät kuitenkaan riitä itselleni, koska
huonot puolet peittoavat hyvät asiat.

Se, että olen asunut maaseudulla, kaupungissa ja väliaikaisesti myös ulkomailla, on mielestäni näkökulmia avaava asia. Maaseudulla vaivaa
eri asiat kuin kaupungeissa, mikä on nähty esimerkiksi susikeskusteluissa. Helsingin herroja ja luonnosta vieraantuneita kaupunkilaisia väheksytään maalla,
kun
taas kaupungissa voi kuulla olevansa juntti ja vähän yksinkertainen maalainen. Erilaisten ihmisten ja elämäntyylien ymmärtäminen on rikkaus. Maalla eläminen on vaikuttanut minuun suuresti, mutta olen onnellinen, että minulla
on ollut mahdollisuuksia nähdä myös
muuta, enkä ole sidottuna vaikkapa vain
tiettyyn kotitilaan.

Olen asunut nyt vajaat 10 vuotta poissa kotiseudultani. Minua ei ole houkuteltu
muuttamaan sinne takaisin, enkä ole
sellaista harkinnutkaan. Siellä ei olisi edes töitä omalla alallani. En voi
kuitenkaan sanoa, miten tunnen vaikkapa
20 vuoden kuluttua. Vetääkö kotiseutu puoleensa? En ole miettinyt
tällaisia asioita, koska tulevaisuus on arvaamaton. Mutta tällä hetkellä
ja lähitulevaisuudessa minun paikkani on
jossain aivan muualla kuin maaseudulla. Maaseutu
ei sovi kaikille.

Kuva: Vuosi 1982. Kuvaaja Aarne Mikonsaari. Etelä-Karjalan museo. CC BY 4.0.